Pysäytetään opiskelijoiden mielenterveys-kriisi

22.12.2021

Julkaistu Suur-Jyväskylän lehdessä 22.12.2021

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos julkaisi taannoin surullisen tutkimustuloksen, joka kertoo, että korkeakouluopiskelijoilla esiintyy huomattavasti enemmän mielenterveysongelmia kuin muulla aikuisväestöllä. Tutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia yliopistoa tai ammattikorkeakoulua käyvistä naisista kertoi mielenterveyden häiriöistä. Tämä tutkimustulos on todella hälyttävä ja vahvistaa sen, minkä me opiskelijat olemme jo pitkään tienneet. Me voimme todella pahoin.

Sosiaali- ja terveyspalveluiden siirtyessä aluevaltuustojen alle, tulee siihen kokonaisuuteen siirtymään myös mielenterveyspalvelut kokonaisuudessaan. Korkeakouluopiskelijat ovat siitä eriskummallisessa asemassa, että he ovat Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön asiakkaina. Kuitenkaan nämä YTHS:n resurssit eivät ole riittävällä tasolla. Marraskuussa YTHS kertoi, että jonotusaika mielenterveyspalveluihin on kahdesta kolmeen kuukautta, joka on aivan liian pitkä aika odottaa apua saatavaksi.

On ensisijaisen tärkeää, että Keski-Suomen hyvinvointialueella tullaan toteuttamaan laajamittainen mielenterveyspalveluiden reformi, joka ottaa huomioon myös opiskelijoiden ongelmat. Ilman tätä ryhmää ei maalla ole tulevaisuutta. Paras ratkaisu on kasvattaa Sairaala Novaan sijoitetun psykiatrian akuuttityöryhmän resursseja. Mielenterveyspalvelut kun ovat yksi harvoista palveluista, joita voidaan keskittää yhteen kohteeseen näin säästäen muissa kuluissa ja keskittyen psykologien, psykiatrien ja hoitajien palkkaamiseen.

Keski-Suomi tarvitsee hyväkuntoisia nuoria aikuisia pitämään rattaat pyörimässä, pidetään siis huolta meistä kaikista.