Siviilipalvelusta pitää uudistaa.

Julkaistu sosiaalisen median kanavissa 9.6.2023, Toimitettu Helsingin Sanomille 5.2023 (Ei julkaistu.)

Siviilipalvelus on ollut osana suomalaista yhteiskuntaa 1900-luvun alkupuolelta, mutta nykyiseen muotoonsa se on kehittynyt vuonna 1992, kun se irrotettiin kokonaan puolustushallinnosta. Tämä malli on vanhentunut. Totuus on se, että olemme siirtyneet uuteen maailmanaikaan ja sivaria on tarkasteltava uudelleen. 

Ongelmat siviilipalveluksessa Suomessa ovat kertausharjoittelun puutos: minulle koulutettiin sivarissa järjestyksenvalvojan koulutus ja ensiapukoulutus, jotka nyt ovat vanhentuneet. Epätietoisuus kriisin sijoituspaikasta: siviilipalveluskeskus itsekin viestii vain, että kriisin aikana he koordinoivat palveluspaikkojen käyttöön riittävän määrän palvelusvelvollisia. Sekä mahdottomuus siirtyä sivarista asepalvelukseen ja reserviin. Tähän ongelmaan on helppo ratkaisu. Tällä hetkellä siviilipalveluslain 14. luku 100§ estää siirtymisen asepalvelukseen, kun siviilipalvelus on aloitettu. Mikäli pykälä muutettaisiin, olisi asepalvelukseen ja reserviin siirtyminen mahdollista. 

Nyt siviilipalveluksen tarjoama apu kriisiin on kyseenalaista: valtaosa sivareista palvelee järjestökentällä, ja siviilipalveluskeskuksen koulutuksetkin ovat hämmentäviä kriisiaikaa mietittäessä: miten kriisissä turvallisuutta edistää se, että meillä on nuoria, jotka osaavat osallistua kansalaistoimintaan ja ymmärtävät kansalaistottelemattomuutta? 

 Ongelma siviilipalveluksessa on sen erotus puolustushallinnosta. On eriasia työskennellä siviilihenkilönä puolustusministeriössä, kuin palvella aseellisesti. On tärkeää, että sivari on aseeton vaihtoehto kokonaisturvallisuuden tukemiseksi, ei CV:tä täydentävä työjakso. Mikäli siviilipalvelus olisi aidosti osana kokonaisturvallisuutta ja antaisimme mahdollisuuden siirtyä asepalvelukseen ja reserviin, mahdollistaisimme laajemmat vaihtoehdot maanpuolustukseen. 

Peetu Luiro, 
Siviilipalvelusmies 6/16,
PP – Palo, pelastus ja väestönsuojelu