Suomi tarvitsee miinoja.

Julkaistu sosiaalisessa mediassa 27.11.2024

Olen ottanut ilolla vastaan keskustelun katastrofaalisesta Ottawan sopimuksesta eroamiseen ja jalkaväkimiinojen palauttamisesta puolustusvoimien arsenaaliin, mutta samaan aikaan olen ollut todella surullinen huomatessani, että tämäkin, Suomen olemassaoloon ja itsemääräämisoikeuteen liittyvä teema, on vedetty osaksi identiteettipoliittista huutelua. Suoraan miinojen palauttamisen puolesta puhuvat vain oikeistokonservatiivit ja vasemmistoliberaalit vastustavat. Samaan aikaan me moderaatit niin vasemmalla, keskellä kuin oikealla olemme tuppisuina hiljaa ja toteamme, että katsellaan asiaa keväämmällä.

Sellainen peli ei vetele. Suomalainen sotilasdoktriini on pohjautunut aina viivytystaisteluun ja siihen, että teemme Suomesta kohteen, jota vastaan sodankäyminen ei yksinkertaisesti ole järkevää tai mielekästä. Se tarkoittaa sitä, että meillä on laaja reservi: miltei jokainen suomalainen mies on inttinsä käynyt ja että meillä on runsaasti vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia tehdä hyökkääjän elämä vaikeaksi. Yksi kaikista tärkeimmistä pelotteista ja täysin puolustavaan sodankäyntiin tarkoitetuista työkaluista on henkilömiina, eli jalkaväkimiina. Kun tarkastelemme Ukrainan sotaa, voidaan havaita, että siellä on taannuttu massamaiseen jalkaväen käyttöön hyökkäystaistelussa. Tuollaisia hyökkäyksiä vastaan laaja miinoitus on mitä mainioin puolustuskeino.

Miinoja vastaan usein argumentoidaan väitteillä, että niistä aiheutuisi haittaa viattomille sivullisille. Suomessa tästä ei ole vaaraa. Sodan aikana miinat merkittiin erityisiin miinoituskarttoihin jolloin ne olivat helppo deaktivoida ja raivata kriisin päätyttyä. Suomalainen sotilasosaaminen on maailman huipputasoa ja se kattaa myös pioneerikoulutuksemme.

Miinojen käyttämistä puoltaa myös maantieteemme: meillä on paljon kapeikkoja, vaikeakulkuista maastoa ja kapeita metsäteitä. Tuollaiset alueet ovat helppoja miinoittaa niin jalkaväki- kuin panssarimiinoilla.

Myöskään argumentti siitä, että miltä tämä näyttäisi kansainvälisesti ulospäin ei ole mielestäni kovinkaan läheistä tarkastelua kestävä. Ottawan sopimus ei ole mikään pysyvä olotila tai pakko. Siihen on vapaaehtoisesti liitytty ja siitä voidaan vapaaehtoisesti myös erota. Sopimuksen ehtojen mukaan valtio voi irtisanoa sopimuksen, mikäli se ei halua olla siinä enää jäsenenä. Irtisanoutuminen astuu voimaan kuuden kuukauden kuluttua sen ilmoittamisesta. Varmasti jokainen maantieteen perusteet ymmärtävä päättäjä voi todeta, että Suomen ei ole järkevää kuulua moiseen sopimukseen.

Maanpuolustuksessa ei ole kysymys identiteettipolitiikasta, eikä siinä ole kysymys siitä, kuka istuu hallituksessa tai oppositiossa. Kysymyksessä on koko yhteiskuntamme selviytyminen ja elämäntapamme säilyttäminen. Toivon todella, että kaikki päättäjät ymmärtäisivät nämä seikat ja tekisimme maanpuolustuksen kannalta ratkaisuja, jotka tekevät Suomeen hyökkäämisestä järjetöntä ja hyödytöntä.

Kirjoittaja on RKP:hn kuuluva sivari.